Tuli Marian runoilusta ikävä. Etenkin tästä säkeestä: Vanha nainen kuin graniittinen halkeama, suolan huuhtoma ulkosaari. Tuli
mieleen meidän Jäntin mummo, jota ei enää ole. Vaikkei se ollut yhtään
tuollainen, kuin noiden Marian runojen isoäidit. Silti. Ehkä tällä on
jotain tekemistä senkin kanssa, että käytiin jouluna haudoilla perheen
kanssa, moneen vuoteen ei ole huvittanut tehdä niin.
Meidän
suvussa (molemmilla puolilla) on laaja valikoima suustaan pahoja
akkoja, eikun anteeksi vahvoja naisia, ja Valpuri jatkaa menestykkäästi
perinnettä. Ihan meidän mummien sisukkuuteen (ja jääräpäisyyteen) en
pysty ikinä vaikka kuinka yrittäisin. Sitä jääräpäisyyttä nimenomaan
kaipaan. Haluaisin äidinäidin kanssa leikkaamaan matonkuteita, vaikken
kelvoton itse osaakaan kutoa. Haluaisin kutsua mummot kylään ja
esitellä niille aikuisemman itseni, istua pitkään juomassa teetä
isänäidin kanssa ja vaihtaa tarinoita. Haluaisin vähän lisää sitä
arvostelua ja hössötystä ja passaamista ja kasvattamista kiitos.
Jostain pitäisi saada tilata varaisovanhempia, kun menettää omansa.
Ylipäätään minusta on harmi, että ihmiset elävät nykyisin niin, että
sosiaalisiin ympyröihin kuuluu melkein pelkästään omanikäistä ja
samalla tavalla elävää väkeä. En oikeasti tunne yhtään ainoaa vanhaa
ihmistä enää, en kunnolla.
Olen erittäin epävarma siitä
haluanko äidiksi ikinä. Mummoksi haluan, joskus. Ehkä siihen mennessä
lapsenlapsia voi jo tilata jostain.
keskiviikko, 4. tammikuu 2006
Kommentit