Tuli Marian runoilusta ikävä. Etenkin tästä säkeestä: Vanha nainen kuin graniittinen halkeama, suolan huuhtoma ulkosaari. Tuli mieleen meidän Jäntin mummo, jota ei enää ole. Vaikkei se ollut yhtään tuollainen, kuin noiden Marian runojen isoäidit. Silti. Ehkä tällä on jotain tekemistä senkin kanssa, että käytiin jouluna haudoilla perheen kanssa, moneen vuoteen ei ole huvittanut tehdä niin.

Meidän suvussa (molemmilla puolilla) on laaja valikoima suustaan pahoja akkoja, eikun anteeksi vahvoja naisia, ja Valpuri jatkaa menestykkäästi perinnettä. Ihan meidän mummien sisukkuuteen (ja jääräpäisyyteen) en pysty ikinä vaikka kuinka yrittäisin. Sitä jääräpäisyyttä nimenomaan kaipaan. Haluaisin äidinäidin kanssa leikkaamaan matonkuteita, vaikken kelvoton itse osaakaan kutoa. Haluaisin kutsua mummot kylään ja esitellä niille aikuisemman itseni, istua pitkään juomassa teetä isänäidin kanssa ja vaihtaa tarinoita. Haluaisin vähän lisää sitä arvostelua ja hössötystä ja passaamista ja kasvattamista kiitos.

Jostain pitäisi saada tilata varaisovanhempia, kun menettää omansa.

Ylipäätään minusta on harmi, että ihmiset elävät nykyisin niin, että sosiaalisiin ympyröihin kuuluu melkein pelkästään omanikäistä ja samalla tavalla elävää väkeä. En oikeasti tunne yhtään ainoaa vanhaa ihmistä enää, en kunnolla.

Olen erittäin epävarma siitä haluanko äidiksi ikinä. Mummoksi haluan, joskus. Ehkä siihen mennessä lapsenlapsia voi jo tilata jostain.