Sain juuri kuulla, että blogini nuorin lukija on kaksi vuotta vanha. Terveisiä siis eräälle neidille sinne Taipalsaarelle.
Saman puhelun aikana tulin ajatelleeksi, että olen jokunen postaus
sitten melkein valehdellut täällä. Minähän nimittäin väitin tuossa,
ettei minulla ole siskoja, ainakaan biologisessa mielessä. Onpas. Tai
siis, biologia hiiteen, minulle on suotu siskoja ihan muuten vain. Ja
sisko määritellään tässä yhteydessä ihmiseksi, jonka tuntee niin hyvin
ettei enää tarvitse esittää tai selitellä mitään, vaikka edellisestä
tapaamiskerrasta olisi kauan. Siskot pitävät toistensa puolta..
Olen viime aikoina miettinyt sitä, miten veri ei oikeasti ole vettä
sakeampaa - sukulaisuus ei yksin kerro mitään ihmissuhteen laadusta.
Monet näyttävät edelleen uskovan, että perhe olisi geeneistä kiinni.
Jotkut esimerkiksi vakavissaan ihmettelevät, että voiko sitä
adoptiolasta tosissaan rakastaa niin kuin omaa. Sehän on oma!
Uusperheitä tai vaikkapa lasta haluavaa homoparia pidetään
monimutkaisina ja hankalina siksi, että ulkopuolisen on vaikea
hahmottaa ihmisten välisiä suhteita, kun omat käsitteet ja sanat ovat
kotoisin sieltä kaikkein perinteisimmästä ydinperheen mallista.
Kaikkein tiukimmin määritellään vanhemmuus. Esimerkiksi KaHJo kirjoitti tällä viikolla Ihanissa naisissa
miten hän on kokenut itsensä vaillinaiseksi vain siksi, että hän on
saanut molemmat lapsensa sektiossa. Kun joidenkin ahdasmielisten
ihmisten mielestä äidiksi tullaan vain alatiesynnytyksen kautta...
uskomatonta logiikkaa.
Äidiksi tullaan teknisesti ottaen
esimerkiksi synnyttämällä, sitäkin enemmän äidiksi minusta kuitenkin
tullaan olemalla sen lapsen kanssa. Tunnesiteen rakentaminen vaatii
aina aikaa ja oman itsensä laittamista peliin, pelkkä samaan perheeseen
kuuluminen on vasta alkua. Siskoksi tullaan esimerkiksi tekemällä
typeryyksiä ja juoruamalla ja bilettämällä ja itkemällä ja riitelemällä
ja katsomalla tylsistyneenä telkkaria ja haaveilemalla yhdessä.
(Tämähän ei siis sulje pois sitä, etteivät ne biologisestikin sukua
olevat ihmiset voisi olla tärkeitä. Siinä on vain kysymys jostain ihan
muusta kuin biologiasta. Esimerkiksi ainoa veljeni on minulle läheinen,
mutta yhteisellä perimällä taitaa olla asian kanssa aika vähän
tekemistä. Enemmän vaikuttaa kaikki yhdessä vietetty aika, lapsuuden
jatkuva tappeleminen ja leikit ja aikuisena yhdessä tehdyt
kakaramaisuudet ja jokunen aikuismaisempi keskustelu, se että minulla
on onnekseni ollut runsaasti tilaisuuksia tutustua upeaan veljeeni.)
(Hmm. Onkohan mulla sittenkin vielä kuumetta, kun alan lässyttää
tällaisia vaihdettuani pari sanaa ystävättärien kanssa puhelimessa.
Pitäisi varmaan soittaa niille useammin, ettei tarttisi ihan näin
paljon tilittää kerralla)
keskiviikko, 16. elokuu 2006
Kommentit