Olen tällä viikolla käynyt hierottavana, kiitos anteliaiden ystävien. Ihanaa. Ja kun se hieroja oli ammattilainen, se kyseli aluksi henkilökohtaisuuksia. Niin kuin että liikutkos ja istutkos paljon käsi kiinni hiiressä ja särkeekös joskus päätä ja tuntuukos mikään lihas olevan jumissa. Ja että mihin koskee.

Kun näytin mihin ja vastailin muutenkin kysymyksiin kiltisti, se totesi että harvemmin ihmiset osaavat sanoa noin tarkkaan. Ja että "te pilates-harrastajat yleensä tunnettekin oman kehonne tarkemmin". Aha. Varmaan tuo oli tarkoitettu oikeasti kohteliaaksi smalltalkiksi, mutta jotenkin kummallista kuitenkin.
Tuli nimittäin mieleen, että onko kukaan ilman mitään erikoissairautta niin vieraantunut ruumiistaan, ettei osaisi liikoja ihmettelemättä näyttää missä se lihaskipu oikein on. Ei tuo nyt mitään ihmeellisiä pilates-kykyjä vaadi.

Sitten tajusin, ettei ajatus omasta kehosta vieraantumisesta mikään ihan uusi olekaan. Samansukuiseen myyttiin törmää aika äkkiä, jos seuraa sitä miten Suomessa yleensä kampanjoidaan terveysasioista. Perusajatushan on se, että ihmiset syövät väärin / juovat liikaa / polttavat tupakkia /stressaavat tyhmistä asioista niin että hartiat menevät lukkoon vain siksi, ettei valistus ole vielä tavoittanut heitä. Että ovat reppanat niin heikosti tietoisia siitä, että asioista seuraa toisia asioita, eivätkä huomaa ajoissa mitä oma kroppa ei tahdo kestää. Tyhmät tynnyrissä kasvaneet ihmispolot.

Minusta on kyllä merkillistä, että koulutetut ihmiset edelleen elävät keskimäärin pidempään - mutta jotenkin en jaksa uskoa, että se johtuisi vain siitä ettei kouluttamaton yksilö ole huomannut että viinasta tulee paha olo ja suklaa lihottaa. Sosiaaliset normit ja tulotaso ehkä sittenkin vaikuttavat hieman enemmän.

Kyllä minäkin jossain määrin terveysvalistukseen uskon. Mutta ehkä sitäkin voitaisiin tehdä toisin keinoin; jos vaikka alkuun ei oletettaisi kampanjan vastaanottavaa osapuolta täydeksi idiootiksi.

PS: Lähes aiheeseen liittymätön kommentti ystävälle, joka usutti päivittämään tätä blogia. Se löytyi: jäsenkortti numero 8, vain rumat ne vaatteilla koreilee.