Kohtaan päivittäin lajitovereita, joiden mielestä iPhone on ihmiskunnan tärkein keksintö pyörän jälkeen. Kaikki Applen suunnittelema on käytettävyydeltään jumalallista luokkaa.

Ai minäkö? Ei minulla tietenkään sellaista ole. En tosiaankaan ole niin tekninen eläin, että haluaisin puhelimen, jonka toimimaan saaminen Suomessa vaatii ohjelmointitaitoja. Sen sijaan minulla on kolmenkymmenen gigan iPod, josta saa lajitovereilta cooliuspisteitä koon takia.

Olen meteliriippuvainen, siksi se soitin on päällä koko ajan. Siis esimerkiksi lenkillä äsken. Tai siis, pitäisi varmaan sanoa että se on päällä koko ajan, ellei se mene totaalisen jumiin niin kuin juuri meni, kesken pururadan ja Nick Caven. Kun laite menee jumiin, melko vähän on tehtävissä ennen kuin akku nyykähtää kokonaan. Nerokkaassa vekottimessa kun ei sanan varsinaisessa merkityksessä virtakytkintä olekaan.

Muutenkin olen pikku hiljaa muuttumassa harhaoppiseksi. Minulla on ikävä aiemmin aktiivikäytössä ollutta vääränmerkkistä soitinta.

Sen akut saattoi esimerkiksi ladata kytkemällä laturin pistorasiaan, tämän kanssa tarvitaan joka kerta läppäriä ja kaapelia läppärin ja soittimen väliin. En itse asiassa muista että se vanha soitin olisi kertaakaan mennyt vastaavalla tavalla sekaisin, tai että musiikin pyörittelyyn tietokoneella käytettävä ohjelma olisi kaatanut läppärin. Ensimmäiset kuulokkeet eivät hajonneet kahdessa viikossa. Ja nyt tulee pahin harhaoppisuus; minusta siinä oli loppujen lopuksi selkeämpi käyttöliittymä ja järkevämmin toimivat näppäimet kuin tässä nykyisessäni. Eikä laitteen nimen keskelle ollut ängetty isoa kirjainta - sellaiset asiat kun ärsyttävät suuresti kaltaisiani kielioppifriikkejä.

Anteeksi, tiedän, että tätä mieltä ei saa olla.
Katsokaa lohdutukseksi vaikka klassikkovideo Apple presents iRack