Tämä on muuten varmaankin ensimmäinen vuosi, kun onnistun välttämään lähes kaikki pikkujouluiksi virallisesti nimitetyt tilaisuudet. Välttely ei edes ole tahallista; olen vain iltavuorojen, matkojen ja kroonisen väsymyksen vuoksi koko ajan kiinni jossain muualla, kun toiset juhlivat. Tekisi mieli sanoa, että en ala.

Tuntuu muutenkin, etten enää näe ihmisiä kuin virtuaalisesti ja vahingossa, jos puolisoa ja työkontakteja ei lasketa. Edellisten verukkeiden lisäksi syynä on esimerkiksi se, että jokainen tapaaminen ystävien kanssa tuntuu nykyisin vaativan runsaasti etukäteisorganiseeraamista. Oikein kenenkään kanssa ei muka voi tehdä mitään spontaaneja treffejä tälle iltapäivälle tai ihan kohta tai poiketa mihinkään karjalaistyylisesti kylään ilman ennakkovaroitusta.

Ja juu, vika on siinäkin, että oma kalenteri on koko ajan täynnä kaikenlaistamitäsattuu. Silti, pitäisi ehkä lakata suhtautumasta vuorokaudenaikoihin niin jäykästi.
Kaveri järjesti viime viikonloppuna tupaantuliaiset sunnuntaina kello 11. Kerrankin juhlat, joihin jopa pääsin. Pitäisi varmaan pyrkiä samaan.

Niin että uudenvuodenlupaukseni on, että yritän ensi vuonna pitää enemmän lystiä edes niiden ihmisten kanssa, jotka ovat minulle elämässä oikeasti tärkeitä ja läheisiä. Ja kirjaan tämän nyt tänne ulos, ja nalkutan itselleni lisää aiheesta, jos meno ei lupailusta huolimatta pian muutu.

Kirjallinen nalkutus itselle nimittäin toisinaan toimii. Viime vuonna lupasin ensi vuonna ehdottomasti lähettää edes joulukortteja, ja kas: äsken tein niin, lähes ajoissa, melkein niin kuin aikuiset ihmiset.