Tuli se toki meillekin, mustakantinen viimeinen Presso. Ja toki minä sen aamukahvilla luin ja harmittelin. Sillä parhaimmillaan julkaisu todella oli terävä ja räväkkä. Pahimmillaan, noh, ei jaksa puhua pahaa vainajista.Mitään Kauppalehden viikonloppunumeroa en kyllä tilalle huoli.

Ei kyllä siinä ilman voimakasta suurennuslasia lehteä tavaillessa tullut ollenkaan huomattua, että etukantta kiertävä surunauha onkin itse asiassa hyvin pientä tekstiä. Tuntematon, näköjään Gonzosta ensimmäiset oleelliset journalistiset opetuksensa hakenut toimittaja avautuu viimeisen kerran. Esimerkiksi näin:

"Non - ei auta itku markkinataloudessa, tällaistahan tämä nykyään on. Jokaisen yrityksen ainoa arvo on raha, missio tehdä sitä paljon ja visio tehdä sitä vielä enemmän. Turha höpöttää laadusta, palvelusta, asiakaslähtöisyydestä tai mistään muustakaan. Ei mene enää läpi. Ja sama tilanne on kaikilla aloilla: tehtaat suljetaan, ihmiset irtisanotaan ja päälle irvitään hurskaina, että tämä oli kaikkien kannalta parempi ratkaisu. Missä on inhimillisyys, missä empatia? " 

Teksti löytyy kokonaisuudessaan Markkinointi&Mainonnasta.

Jos jostain on lähdettävä, niin näin se pitää tehdä.