Keski-ikäistymisen merkki numero 3650, maailma tuntuu nykyään muuttuvan kovin nopeasti.

Kun olin vielä nuorempi ja äkäisempi, vietin yhden erittäin epäonnistuneen vuoden tradenomikoulussa. Suuntautumisvaihtoehtoni nimi oli multimedia, joten pääosa vuodesta sujui opiskellen kirjanpitoa ja markkinointia. Loogista tämäkin.

Keväällä tajusin jo hyvin selkeästi olevani väärässä paikassa. Markkinointitunnilla annettiin laajempi tehtävänanto; piti kehitellä ryhmässä markkinointisuunnitelma tuotteelle, jota ei ole olemassa. Kiltit opiskelijatyttökaverini tekivät suunnittelivat jokseenkin kesyjä uutuuksia - niin kuin nyt jäätelön, jossa makuna oli salmiakki, ajatella. Minä änkesin poikien ryhmään. Pelattiin poikain kesken Tekkeniä yksi ilta ja juotiin jonkun kamalaa kotiviiniä, mutta työtä unohdettiin tehdä.

Koska olen oikeasti ylitunnollinen eläin jopa vittuuntuneena, aloin viimeisenä iltana väsätä markkinointisuunnitelmaa. Kun tehtävä tuntui niin turhauttavalta, yritin kehittää tuotteen joka on niin mahdoton, ettei se voi ikinä olla todellinen.

Niin että tein sitten markkinointisuunnitelman turismille avaruudessa. Säntillisesti.

Tänään maahan on palannut jälleen yksi avaruusturisti, jo viides sellainen, matkan huhutaan maksaneen vaatimattomat 20 miljoonaa dollaria. Sekä Ruotsissa että Ameriikoissa puuhataan jo avaruumatkoja köyhälistölle. Siis käyntejä kiertoradalla muutaman sadan tuhannen halpaan hintaan.

Ei taida ihan minun viikkorahoillani matkailu vieläkään onnistua. Aika mielenkiintoista silti: alle kymmenessä vuodessa mahdottomasta on tullut jo arkipäiväistä. Olisikohan mulla se suunnitelma vielä jossain, ja kenellehän sen voisi myydä?