Edellisen Helsinki-postauksen vastapainoksi ajattelin tänään kertoa siitä mistä tässä kaupungissa pidän.
Niitä asioita nimittäin on oikeastaan aika paljonkin, vaikka minulla ei
olekaan Helsingin suhteen tullut sellaista äkkirakastumisen tunnetta
kuin Tampereen jokunen vuosi aiemmin. En olisi vapaaehtoisesti valinnut
pääkaupunkiseutua. Tänne toi työ, ja täällä oli valmiina ystäviä. Nyt
ei enää kuitenkaan kaduta, kaipaisin tätä jos joutuisin muualle.
Minä pidän Helsingistä, koska pidän ihmisistä. Joskus kaipaan suurempaa
rauhaa, mutta eristyksiin en halua. Pidän jopa tungoksesta tiettyyn
rajaan asti; tai siis, pidän vilinästä rautatieasemalla, mutta Hullut
päivät ovat jo liikaa.
Pidän siitä, että täällä ei ole hävitetty ihan kaikkea historiaa.
Kaupungissa on edelleen upeita vanhoja rakennuksia ja paikkoja. Se
historia ei tosin vielä ole minun historiaani, en vielä tunne sitä
kovin hyvin enkä itseäni helsinkiläiseksi. Tavallaan pidän siitäkin.
Lapsena yritin joskus eksyä tahallani, pikkuisen vain. Ei siitä
pikkukaupungissa oikein mitään tullut. Täällä riittää vielä minulle
tutkimattomia nurkkia ja tarinoita.
Pidän siitä, että asun pääkaupungissa. Haluan joka tapauksessa tietää,
mitä Suomessa tapahtuu. Pidän siitä, että kulttuuria ja viihdettä on
tarjolla niin paljon, että aivan kaikkialle ei tarvise ehtiä. Pidän
ihan liikaa siitäkin, että jokseenkin mitä vain on helppo löytää
kaupasta.
Pidän kaupungin koosta. Suuressa väkijoukossa on toisinaan helpompi
olla oma itsensä. Ihmisiä on niin paljon, että kaltaisiaankin on
mahdollista löytää. Toisaalta on toki myös mahdollista, että etsintä
epäonnistuu ja jää aivan yksin. Minulla oli sosiaalinen verkosto jo
valmiina, kun muutin tänne. Siksikin tänne on ollut helppo asettua.
Pidän siitä, että kaupunginosien välillä on suuria eroja. Tai siis, en
pidä siitä, että täällä jaetaan niin mielellään alueita sosiaalisesti
slummeihin ja parempien ihmisten seutuihin. Pidän siitä, että monilla
alueilla on luonnon ja rakennusten puolesta oma ilmeensä ja luonteensa.
Pidän Sinisen talon kahvilasta, pidän Pohjoisrannasta, pidän Hakaniemen
torista, pidän Suomenlinnan kaukaisimmasta saaresta, pidän
raitiovaunuista, pidän Töölönlahdesta, pidän Kino Engelistä, pidän
Mannerheimintien kiveyksestä, pidän Cafe Tintin Tangosta, pidän
Lostarista, pidän vanhoista puutaloista Tapanilassa, pidän Antiokia
Atanabarista, pidän lentokoneiden äänistä, pidän Linnanmäestä, pidän
Kallion kapakoista, pidän Mustikkamaasta, pidän Herttoniemestä ja
Puistolasta ja Punavuoresta ja Oulunkylästä ja Puu-Vallilasta. Ja niin
edelleen.
Ja ennen kaikkea, pidän merestä. Yllättäen, vaikka olen aina pitänyt
itseäni sisävesikalana. Järvivettä on ikävä, mutta meressäkin on jotain
vastustamattoman kiehtovaa.
keskiviikko, 11. huhtikuu 2007
Kommentit