Lakivaliokunta päätti sitten suosittaa hedelmöityshoitojen sallimista vain heteropareille, odotetusti, vaikkakin tiukassa äänestyksessä. Päätöstä perusteltiin "yhteiskunnassa vallitsevilla arvoilla".

Minusta tuntuu, että liikuskelen nykyisin turhan fiksujen ihmisten parissa. Pääsee aina hetkeksi unohtumaan millaiset arvot yhteiskunnassa vallitsevat. Oikeassahan ne valiokunnan sedät nimittäin ovat; tässä yhteiskunnassa toki valitettavan monien mielestä syrjiminen on ihan hyväksyttävää, lainkin tasolla. Yhteiskuntamme arvot pohjaavat ilmeisesti edelleenkin ahdasmielisyyteen ja vihaan. Tokihan niistä kannattaa pitää kynsin ja hampain kiinni.

Tosiasia nyt kuitenkin on, että sen perinteisen heteroperheen malli on joka tapauksessa murtunut jo, jos se koskaan on totta ollutkaan. Lapsia kasvaa joka tapauksessa erilaisissa perhemuodoissa päättivät sedät sitten mitä päättivätkään. Lapsen edullahan tällaista on ollut tapana myös perustella, ikään kuin lapsen etu ei olisi rakastava vanhempi riippumatta vanhemman seksuaalisesta suuntautumisesta - ja ikään kuin yhteiskunnan etu ei olisi tukea tätä vanhemmuutta eikä hankaloittaa sitä.

(Puuhaavat tästä näköjään taas mielenosoitustakin ensi viikoksi, lisää voi lukea tuolta. Ja aiheesta keskustellaan muuallakin, minua paremmin setien mahdollisia motiiveja analysoi esimerkiksi Pörrö)